Kirjoittaja auhn @ 14. Joulukuu - 20:28

www.ymparisto.fi - Uhanalainen kalliorikko tarvitsee hoitotoimia.

Kirjoittaja auhn @ 8. Kesäkuu - 18:32

Uhanalaiset merikotkat ovat ilahduttaneet poikaslaskentoja tekeviä tutkijoita. WWF:n merikotkatyöryhmän havaintojen mukaan merikotka on asettunut ensimmäistä kertaa pesimään Hämeen seudulle. Historiallisessa pesässä on kaksi poikasta.

Merikotkien (Haliaeetus albicilla) suojelutyö on taas edennyt askeleen, kun WWF Suomen merikotkatyöryhmä on havainnut kaikessa hiljaisuudessa Hämeeseen pesimään asettuneen merikotkaparin. Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun merikotkat alueella pesivät. Pesässä on kaksi poikasta, jotka olivat rengastushetkellä noin seitsemän viikon ikäisiä. Pesivän parin naaras on satakuntalainen Selkämeren rannikolla vuonna 2003 rengastettu yksilö.

Merikotkat ovat valinneet poikkeukselliseen pesimiseen arvoisensa paikan: pesämänty on tähän mennessä korkein maassamme tunnettu pesäpuu, ja itse pesä on 25,7 metrin korkeudella maasta. Kyseessä on parin itsensä rakentama luonnonpesä – ei siis tekopesä, joita on Hämeessä tehty perinteisesti sääksille. Pesältä löydettiin ravintotähteinä vain kalaa.

”Syvällä sisämaassa varttuvat merikotkat eivät saa ainakaan aluksi ravinnon kautta elimistöönsä Itämeren eliöiden haitallisia aineita. Jatkossa merikotkat siirtyvät ainakin talveksi Itämeren rannoille”, kertoo WWF Suomen merikotkatyöryhmän puheenjohtaja Torsten Stjernberg.

Merikotkan pesien tarkastus ja poikasten rengastus on parhaillaan käynnissä koko maassa. Poikaslaskenta valmistuu juhannuksen jälkeen. Hämeessä pesintään viittaavia merikotkien lentoja havaitsi petolinturengastaja Juhani Koivu. Poikasten värirengastuksen suoritti merikotkatyöryhmän jäsen professori Pertti Saurola, joka rengasti merikotkanpoikasia edellisen kerran Lapissa 1970-luvun lopulla.

WWF on tehnyt merikotkien suojelutyötä vuodesta 1973, jolloin merikotkatyöryhmä aloitti toimintansa. Silloin sukupuuton partaalla ollut iso lintu on lisääntynyt hyvin ja kanta on vahvistunut Itämerellä ja Lapissa.

Merikotka pesii ensimmäistä kertaa Hämeessä | WWF Suomi.

Kirjoittaja auhn @ 5. Toukokuu - 11:36

Kevään ensimmäiset kiljuhanhet saapuivat eilen illalla perinteiselle kevätmuuton aikaiselle levähdysalueelle Siikajoelle Perämeren rannikolla. Siivekäs matkalainen voi taittaa muuttoreittiään paremmassa suojelussa kuin aikaisemmin, sillä kiljuhanhelle laadittiin suojeluohjelma äskettäin päättyneessä EU:n Life Luonto -rahaston tukemassa kansainvälisessä hankkeessa. Ohjelma on nyt vahvistettu ympäristöministeriössä.

Siikajoen kaksi kiljukasta havaittiin WWF:n ja Metsähallituksen vuosittaisessa tehotarkkailussa, jossa pyritään yksilön tarkkuudella seuraamaan Pohjolan kiljuhanhikannan kehitystä. Kiljuhanhi on Suomen ja Pohjoismaiden uhanalaisimpia pesimälintuja. Koko Pohjolan luonnonvaraisen kiljuhanhikannan kooksi arvioidaan noin 20 paria ja Suomen pesimäkannaksi 0–5 paria. Vielä sata vuotta sitten Perämeren rannikolla levähti keväisin yli 10 000 kiljuhanhea. Viime keväänä Oulun seudulla havaittiin noin 20 yksilöä.

Maaliskuun lopussa päättyneessä nelivuotisessa EU:n hankkeessa toteutettiin suojelutoimia ja valistettiin kansalaisia kiljuhanhien muuttoreitin keskeisillä kohteilla Norjassa, Suomessa, Virossa, Unkarissa ja Kreikassa. Tällä Euroopan reitillä kiljuhanhien suurimmat uhkat ovat talvehtimispaikoilla Kreikassa. Siellä ammuttiin suojelualueella yksi Life-hankkeessa Norjassa rengastettu aikuinen kiljuhanhi.

Hankkeessa laadittiin Suomeen kiljuhanhen suojeluohjelma, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut ja jota toteuttamaan alueelliset viranomaiset on ohjeistettu. Tärkeitä suojelutoimia ovat kannan seurannan lisäksi muun muassa muutonaikaisten levähdysniittyjen hoito, mahdollisten pesimäalueiden säännölliset inventoinnit sekä toimenpiteet metsästyshäirinnän ja vahingossa metsästyssaaliiksi joutumisen riskin minimoinniksi. Jos Suomessa havaitaan kiljuhanhen pesintä, sen häirinnän minimoimiseksi on välittömästi ryhdyttävä toimiin.

Kiljuhanhea voidaan tehokkaasti suojella vain kansainvälisellä yhteistyöllä ja riittävien suojelutoimien kohdentamisella tärkeimmille alueille koko muuttoreitin varrella Pohjolan tuntureilta Pohjois-Kreikan kosteikoille asti. Suurin uhka lajille on metsästys. Koska kiljuhanhen suurimmat uhat ovat muuttomatkojen varrella maamme rajojen ulkopuolella, Suomenkin suojeluohjelmassa panostetaan lajin suojelutyöhön myös muualla kuin Suomessa.

Päättynyttä Life-hanketta johti WWF Suomi ja Suomen suojeluohjelman laatimista koordinoi BirdLife Suomi. Suomesta Life-hankkeessa mukana olivat myös Metsähallitus ja SYKE (Suomen ympäristökeskus) sekä osarahoittajana ympäristöministeriö.

Samanaikaisesti kansallisen suojeluohjelman kanssa valmisteltiin kiljuhanhelle myös uusi kansainvälinen suojelusuunnitelma, joka vahvistettiin viime vuonna. Suunnitelman laati Euroopan ja Afrikan maiden vesilintujen suojelusopimuksen (AEWA) sihteeristö.

Erittäin uhanalainen kiljuhanhi sai suojeluohjelman | WWF Suomi.

Kirjoittaja auhn @ 7. Maaliskuu - 22:59

Suot ovat olennainen osa suomalaista maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta. Suomen tasainen korkokuva ja kostean viileä ilmasto suosivat soistumista. Alkuperäinen suoalamme on ollut noin 10,4 miljoonaa hehtaaria eli kolmannes maa-alasta. Nykyisin ojittamatonta suoalaa on kuitenkin jäljellä enää noin 4,0 miljoonaa hehtaaria, siitä valtaosa Pohjois-Suomessa. 

Suot ovat merkittävä hiilivarasto. Yli 2/3 Suomen hiilivarastoista on turpeessa.

Suoluontomme on kohdannut suuria muutoksia

Soita on hyödynnetty Suomessa intensiivisesti ja soiden käyttöhistoria ulottuu satojen vuosien päähän. Vanhimpia soiden käyttömuotoja ovat raivaus maatalousmaaksi ja kotitarveturpeenotto. Laajamittaiseksi turvemaiden hyödyntäminen laajeni 1900-luvun loppupuoliskolla, kun soita alettiin yhä enemmän ojittaa metsänkasvatusta varten. Koneellinen turpeenotto laajeni 1970-luvulta alkaen.

Soita ovat hävittäneet tai jäljellä olevien soiden luonnontilaa heikentäneet myös ojittamattomien puustoisten soiden hakkuut ja maanmuokkaukset, vesirakentaminen, kuten tekoaltaat tai purojen perkaukset, rakentaminen ja tieverkostot sekä pohjavedenotto.

Soiden luonnontilaisuuden kannalta keskeistä on häiriintymätön vesitalous, joka myös ylläpitää turpeen kerrostumista. Vesitalous voi häiriintyä myös kauempana tehdyn maankäytön etävaikutuksena.  

Eniten suoluontoamme ovat muuttaneet metsätalouteen liittyvät toimet. Lähes 5,7 miljoonaa hehtaaria eli yli puolet alkuperäisestä suoalastamme on ojitettu metsätalouden tarpeisiin. 

Uudisojitus metsätalouden tarpeisiin on käytännössä loppunut. Kunnostusojitusten yhteydessä kuivattava vaikutus voi kuitenkin ulottua myös ojittamattomille suon osille.

Ilmastonmuutos voi pitemmällä aikavälillä vaikuttaa soiden luontotyyppeihin. Ilmaston lämpeneminen uhkaa nopeimmin Pohjois-Lapin palsasoita ja routarämeitä, joiden säilymiselle routimisilmiöt ovat keskeisiä.

Suoluontotyypit uhanalaistuneet

Noin puolet suoluontotyypeistä on arvioitu valtakunnallisesti uhanalaisiksi. Suotyypeistä eniten ovat uhanalaistuneet korpiset, lettoiset ja lähteiset tyypit. Ne ovat reheviä ja viljavia soita, joita on jo varhain raivattu pelloksi tai ojitettu metsänkasvatusta varten. Suoyhdistymätyypeistä kaikkein uhanalaisimpia ovat metsäkeitaat ja erityisesti Pohjanmaan ja Kainuun alueella esiintyvät keskiboreaaliset aapasuot. Maankohoamisrannikon soiden kehityssarjat ovat äärimmäisen uhanalaisia.

Soiden luontotyypit ovat uhanalaistuneet erityisen voimakkaasti etelästä Lapin lounaisosaan ja Kainuuseen ulottuvalla alueella (Etelä-Suomi). Tällä alueella myös suojellut suot ovat tyypillisesti pienempiä kuin Pohjois-Suomessa, eivätkä ne muodosta aina ehjiä vesitaloudellisia kokonaisuuksia.

	Aitokorpi. © Seppo Tuominen

Etelä-Suomessa kaikki muut suotyypit paitsi keidasrämeet ja rahka-rämeet on arvioitu alueellisesti uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi. Rehevimpien ohella myös monet karummat suotyypit, kuten aitokorvet, soiden reunaosille tyypilliset rämeet ja välipintaiset nevat ovat uhanalaistuneet. Tällä alueella myös suoyhdistymät ovat usein heikossa tilassa. Rakenteellisesti ehyitä ja vesitaloudeltaan täysin luonnontilaisia keidas- ja aapasoita on jäljellä hyvin vähän.

Lapissa, lounaisosaa lukuun ottamatta, ja Koillismaalla suoluonnon tilanne on parempi, koska maankäyttö ei ole ollut yhtä intensiivistä kuin etelämpänä ja Pohjois-Suomen soista on myös suojeltu suurempi osuus. Paikallisesti suot ovat Lapissakin kokeneet tuntuvia muutoksia. Metsäojituksia on tehty runsaasti aina Kolarin – Sallan korkeudelle saakka. Valtaosa lettoisista ja korpisista suotyypeistä on ojituksen ja pellonraivauksen vuoksi Pohjois-Suomessakin silmälläpidettäviä tai uhanalaisia.

Pohjois-Suomessa ei ole uhanalaisiksi arvioituja suoyhdistymätyyppejä. Pohjois-Lapin palsasuot ovat kuitenkin arvioitu silmälläpidettäviksi.

Suomella suuri kansainvälinen vastuu suoluonnon säilymisestä

Suomen suoluonto on erityisen monimuotoista ja suoluonnossamme on piirteitä, jotka ovat erityisen luonteenomaisia Fennoskandialle. Suomella onkin mittava kansainvälinen vastuu suoluonnon kirjon säilyttämisestä.

Suomen tasainen korkokuva ja ilmasto-olosuhteet suosivat laajojen, märkien soiden syntyä. Olemmekin erityisen suuressa vastuussa meillä runsaina ja edustavina esiintyvistä märimmistä suotyypeistämme (rimpinevat, rimpiletot ja rimpiset koivuletot) sekä rimpisistä aapasoista. Erityisen suuri vastuu meillä on myös maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoista ja kilpikeitaista.

Soiden kehityssarjat ovat muodostuneet Fennoskandialle luonteenomaisen, jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena merestä paljastuneen maan soistumisen ja vaiheittaisen turpeen paksuuntumisen ja suokasvillisuuden kehittymisen seurauksena.

Vastuuluontotyyppejämme ovat myös palsasuot ja routarämeet, joita luonnehtivat laikuttainen ikirouta ja routimisilmiöt, sekä välipintaiset keskiboreaaliset aapasuot ja aitokorvet.

Soiden tilan parantaminen edellyttää laajaa yhteistyötä

Soiden määrän väheneminen on hidastunut, mutta monet maankäyttöpaineet uhkaavat edelleen jäljellä olevien soiden luonnontilaa. Turvemaiden käytön suunnitelmallisempi kokonaistarkastelu on tarpeen suoluonnon tilan parantamiseksi ja turvemaiden käytön kestävyyden varmistamiseksi. Erityisesti kunnostusojitusten suunnittelu ja turpeenoton kohdevalinta ovat tässä avainasemassa. Turpeenotto tulisi suunnata vain ojitetuille ja luonnonarvonsa jo peruuttamattomasti menettäneille turvemaille tai suopelloille. Soiden luontotyyppien turvaaminen edellyttää myös suojeluverkoston edustavuuden parantamista.

Suojelusoiden vesitalouden turvaaminen vaatii ojitettujen soiden ennallistamista suojelurajauksen sisäpuolella ja tarvittaessa myös sen ulkopuolella. Ojitettujen soiden vesitalouden palauttaminen on tärkeä keino soiden monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämiseksi ja monimuotoisuuden palauttamiseksi. Samalla voidaan palauttaa soiden kyky kerryttää turvetta ja sitoa hiiltä, millä on merkitystä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Lähde Suomen ympäristökeskus

Kirjoittaja auhn @ 7. Maaliskuu - 22:53

Suomi on paitsi järvien, myös lampien, jokien, purojen ja lähteiköiden maa. Meillä on pitkä ja vahva perinne metsä- ja suoluontotyyppien tutkimuksesta, mutta tietomme vedenalaisista luontotyypeistä ja niiden tilasta on puutteellisempi.

Aikaisemmin vesistöjä on tarkasteltu pitkälti ihmisen tarpeiden, kuten raakaveden hankinnan, virkistyskäytön sekä kalastuksen kannalta ja varsinkin pienvedet ovat jääneet osin syrjään. Huomio on kuitenkin viimein kääntymässä enenevässä määrin vesiluonnon monimuotoisuuteen ja ekologiseen tilaan. Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tuloksien perusteella tämä onkin välttämätöntä, jos haluamme turvata vesiluontomme säilymisen.

Sisävesiemme luontotyypeistä 40 % on arvioitu valtakunnallisesti uhanalaisiksi. Alueellisesti tarkastellen tilanne on huolestuttava Etelä-Suomessa, jossa 68 % luontotyypeistä on uhanalaisia. Pohjois-Suomen vesistöt voivat onneksi paremmin: siellä vain 3 % luontotyypeistä on arvioitu uhanalaisiksi.

Virtavedet ja lähteiköt uhanalaisimpia

Virtavedet ovat uhanalaistuneet järviä ja lampia voimakkaammin. Kaikki puro- ja jokityypit tunturialueiden virtavesiä lukuun ottamatta ovat uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Purot ja joet ovat uhanalaistuneet erityisesti Etelä-Suomessa. Virtavesiluonto on säilynyt paremmin Pohjois-Suomessa, jossa uhanalaisia ovat vain erittäin suuret joet.

Virtavesityyppien uhanalaisuus selittyy valuma-alueiden tehokkaalla maankäytöllä, kuten maa- ja metsätalouden ja erilaisen vesi- ja rantarakentamisen laaja-alaisuudella ja voima-
peräisyydellä. Tästä syystä uhanalaisimpia ovat Lounais-Suomen savikkoalueiden virtavesityypit, joita ihmistoiminta on muuttanut jo ennen 1950-lukua.

Myös virtaveden koko vaikuttaa uhanalaisuuteen. Jokisysteemissä alaspäin mentäessä maankäytön ja kuormituksen vaikutukset kertautuvat. Suuriin jokiin kohdistuu myös enemmän vesirakentamista ja säännöstelyä.

Kuten virtavedet, myös lähteiköt ovat uhanalaistuneet erityisesti Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomessa lähteikköjen luonnontilaisuus on heikentynyt jossain määrin, mutta ne on arvioitu alueellisesti edelleen säilyviksi.

Järvet rehevöityvät ja liettyvät

Järvien luonnontilan muutokset ovat olleet merkittäviä, mutta uhanalaisia järvityyppejä on selvästi vähemmän kuin virtavesiä. Valtakunnallisesti uhanalaisia ovat runsaskalkkiset järvet, lyhytviipymäiset järvet sekä Etelä-Suomeen painottuneet luontaisesti runsasravinteiset järvet. Näiden järvityyppien osuus on vain muutamia prosentteja järvien kokonaispinta-alasta.

Valtaosa järvityypeistä on kuitenkin luokiteltu silmälläpidettäviksi. Silmälläpidettävien järvityyppien osuus koko järvipinta-alastamme on jopa noin 90 %. Tämä johtuu järvien laaja-alaisesta rehevöitymisestä ja kiintoainekuormituksen aiheuttamasta pohjien liettymisestä.

Etelä-Suomen lampien tilanne on selvästi huonompi kuin järvien. Kaikki muut lampityypit, paitsi kalliolammet ja suolammet on luokiteltu Etelä-Suomessa alueellisesti uhanalaisiksi. Huolestuttavin tilanne on savikkoalueilla sijaitsevilla äärimmäisen uhanalaisilla luontaisesti runsasravinteisilla lammilla. Niiden luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia esiintymiä ei ehkä enää ole löydettävissä.

Maankäytön paineet uhanalaistumisen syy

Sisävesien uhanalaistumiseen on merkittävimmin vaikuttanut valuma-alueen maankäyttö. Maatalouden, metsien ja soiden ojitusten, muiden metsätaloustoimien (hakkuut, maanmuokkaus, lannoitus) tai turpeenoton vaikutukset näkyvät virtaamamuutoksina tai ravinteiden, orgaanisen aineksen ja kiintoaineiden kuormituksena vesistöön. Teollisuuden ja yhdyskuntien aiheuttamaa ravinnekuormitusta on sen sijaan saatu vähennettyä, mikä on heijastunut useiden suurten järvien veden laadun paranemisena.

Sisävesiluonnon uhanalaistumista ovat aiheuttaneet myös vesirakentaminen, vesien säännöstely ja rantarakentaminen, pienvesillä myös uittoperkaukset, uomien kaivamiset tulvasuojelussa tai metsäojituksissa sekä lähiympäristön hakkuut. Nämä toiminnot ovat kohdistuneet suoraan vesiluontotyyppiin.

Vesiensuojelu vietävä valuma-aluetasolle

	© Jari Ilmonen

Vesiluonnon suojelu ja tilan parantaminen edellyttävät valuma-aluetasoisia kokonaisratkaisuja, joissa maankäytön suunnittelu on avainasemassa. Kokonaisia valuma-alueita koskevat vesiensuojelutoimenpiteet ovat tärkeitä, koska pelkällä rantaviivan suojelulla ei voida estää valuma-alueiden voimaperäisen maankäytön vaikutuksia.

Pienvesiluonnon turvaamiseen tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota metsätaloustoimien ja kunnostusojitusten yhteydessä. Pienvesien suojelua on myös syytä laajentaa entistä tehokkaammin myös luonnontilaltaan jossain määrin heikentyneisiin kohteisiin, ja pienten virtavesien ja lähteikköjen ennallistamiseen tulee panostaa.

Lähde Suomen Ympäristökeskus

Kirjoittaja auhn @ 25. Helmikuu - 14:01

Itämeri ei ole vain allas kirkasta tai sameaa vettä. Aivan kuten maalta, myös pinnan alta löytyy kasvillisuudeltaan ja eliöyhteisöiltään erilaisia luontotyyppejä.

Rannikkomme merialueiden välillä on suuria eroja muun muassa veden suolapitoisuudessa, maankohoamisen nopeudessa, kasvukauden pituudessa ja jääpeitteen kestossa sekä pohjan laadussa. Näiden tekijöiden lisäksi vedenalaisen lajiston ja luontotyyppien esiintymistä säätelevät valon määrä ja laatu sekä ravinnepitoisuus. Valon määrään ja laatuun vaikuttaa oleellisesti valon tunkeutumissyvyys, joka on rehevöitymiskehityksen myötä pienentynyt. Rannan avoimuus tuulille ja aallokolle on myös tärkeä säätelytekijä.

Vedenalaisten luontotyyppien uhanalaisuus

Itämeren monet ongelmat, pahimpana rehevöityminen, ovat vaikuttaneet myös meren luontotyyppeihin. Puolet Itämeren vedenalaisista luontotyypeistä on joko erittäin uhanalaisia tai vaarantuneita. Ainoa koko rannikollamme säilyväksi arvioitu luontotyyppi ovat hydrolitoraalin (matalan veden) rihmaleväyhteisöt. Tämä rantakallioita peittävä vaaleanvihreä levämatto on hyötynyt rehevöitymisestä, toisin kuin muut luontotyypit.

Uhanalaisimmat vedenalaiset luontotyypit ovat rannikkomme eteläisimmissä osissa, Saaristomerellä ja Suomenlahdella, missä ihmistoiminnan vaikutus meriluontoon on suurinta. Paras tilanne näyttäisi olevan Merenkurkussa ja Perämerellä.

Erittäin uhanalaisia Itämeren luontotyyppejä ovat punaleväyhteisöt, meriajokasyhteisöt ja näkinpartaisniityt. Pääasiassa hiekkapohjilla esiintyvät meriajokasyhteisöt ja näkinpartaisniityt kuuluvat Suomen vastuuluontotyyppeihin, ja niiden huono tilanne on siksi erityisen huolestuttavaa.

Vaarantuneita luontotyyppejä ovat kallio- ja kivikkopohjien rakkoleväyhteisöt sekä uposkasvivaltaiset pohjat.

Silmälläpidettäviksi luontotyypeiksi on arvioitu sinisimpukkayhteisöt, sublitoraalin rihmaleväyhteisöt, valoisan kerroksen pohjaeläinyhteisöt ja valoisan kerroksen alapuoliset pohjaeläinyhteisöt.

Eräistä Itämeren luontotyypeistä, kuten palleroahdinpartayhteisöistä ja vesisammalyhteisöistä tiedetään edelleen liian vähän, jotta niiden tila voitaisiin arvioida.

Moniongelmainen Itämeri vaatii monipuolista apua

Itämeren tilanteen parantamiseksi on edelleen vähennettävä rehevöitymistä edistäviä ravinnevalumia.

Öljy- ja kemikaalikuljetusten lisääntymisen vuoksi onnettomuuksien vaara on kasvanut Itämerellä. Onnettomuuksien ehkäisyyn tulisi panostaa entistä voimakkaammin, sillä ehkäisy on monin verroin helpompaa kuin onnettomuuksian jälkien korjaaminen. Vieraslajien leviämisen ehkäisyssä olisi avainasemassa kansainvälisen painolastivesisopimuksen ratifiointi.

Vesirakentamisessa ja vedenalaisten öljy- ja kaasuputkien linjauksissa tulee ottaa huomioon meriluonnon erityispiirteet ja ehkäistä haittoja jo suunnitteluvaiheessa.

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös Itämereen, vaikka kaikkia sen seurauksia meren ja rannikon luontotyyppeihin ei vielä pystytä ennustamaan.

Lähde Suomen Ympäristökeskus

Kirjoittaja auhn @ 21. Helmikuu - 23:35

Kala on terveellistä. Siinä on muun muassa hyödyllisiä rasvahappoja, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä paljon proteiinia. Vaikka Itämeren kaloista on löydetty ympäristömyrkkyjä, voisimme silti syödä kalaa enemmän ja ruokavaliomme muuttuisi nykyistä terveellisemmäksi. Virallisten ravitsemussuositusten mukaan kalaa pitäisikin syödä vähintään kaksi kertaa viikossa kalalajeja vaihdellen.

~~~

1. Älä osta liian pieniä kaloja. Kalakannan säilymiselle on tärkeää, että kalat ehtivät kasvaa kyllin suuriksi kuteakseen edes kerran ennen kuin ne pyydetään. Kysy kauppiaaltasi kaloja, jotka ovat suurempia kuin niiden alamitta. Muista, että kauppa ei saa myydä alamittaisia kaloja! Kalojen alamitat koskevat luonnonvesistä pyydettyjä, ei-viljeltyjä kaloja ja ne on määrätty kalastusasetuksen 19§:ssä. Monella tavallisella kauppakalalla ei ole alamittaa lainkaan. (Alamitat: www.mmm.fi/kalastus/rajoitukset)

2. Uskalla kokeilla jotain uutta! Vaihtele kalalajeja, jolloin suosituimpiin lajeihin kohdistuvat paineet pienenevät.

3. Vältä ostamasta syvänmerenlajeja, koska ne ovat erityisen herkkiä liikakalastukselle. Syvänmerenkalastus on edelleen suurilta osin rajoittamatonta. Syvänmerenlajeja voi olla esimerkiksi pakastetuissa kalatuotteissa.

4. Älä osta kaloja tai äyriäisiä, jotka ovat uhanalaisia, kuten ruijanpallasta, haita, luonnonlohta ja taimenta. (Lista uhanalaisista kaloista: www.redlist.org)

5. Suosi paikallisten kalastajien pyytämää kalaa, koska se vähentää kuljetuksesta aiheutuvia ympäristöhaittoja. Kala on tällöin usein myös tuoreempaa kuin kaukaa kuljetettu kala.

6. Uskalla kysyä! Älä lannistu, vaikka et aina saisikaan vastausta. Monet, jotka myyvät kalaa ja äyriäisiä, eivät tunne kalojen biologiaa tai kalastuksen ympäristövaikutuksia. Kysymällä vaikutat myönteisesti tiedon lisääntymiseen ja kestävän kalastuksen kehittymiseen.

7. Kysy ympäristömerkittyjä kalatuotteita! Tuotteiden ympäristömerkintä tekee ympäristöystävällisen kuluttamisen helpommaksi. Kala- ja äyriäistuotteissa on vielä vähän ympäristömerkittyjä tuotteita. Suomalaisissa kuluttajille suunnatuissa kalatuotteissa ei toistaiseksi ole ympäristömerkkejä, mutta joissakin tuoduissa tuotteissa voi olla esimerkiksi MSC-merkki. Suomessakin suurkeittiöille on jo tarjolla MSC-merkittyjä tuotteita. MSC eli Marine Stewardship Council on yksityinen kansainvälinen säätiö, jonka Unilever ja WWF perustivat vuonna 1996 edistämään kestävää kalastusta maailman merissä. Vuonna 1999 MSC irrottautui itsenäiseksi hyväntekeväisyysjärjestöksi.

MSC myöntää ympäristömerkin kala- ja äyriäistuotteille. Kalastuksen täytyy tapahtua tiettyjen sääntöjen ja rajoitusten mukaan, jotta MSC-merkkiä voi käyttää kala- ja yriäistuotteissa.

Vuonna 2005 maailman merillä toimi 14 MSC-merkittyä kalastuslaivastoa ja kaupoissa oli saatavilla yli 300 sinisellä logolla merkittyä MSC-tuotetta. MSC:llä on myös kouluille, lapsiperheille ja ravintoloille suunnattu ohjelma, jonka tarkoituksena on lisätä kestävään kehitykseen perustuvaa tietoutta kalastuksesta, meriympäristöstä ja ravinnosta. Tarkempaa tietoa järjestöstä saa internetistä osoitteesta www.msc.org.

Lisätietoja: Lataa “Meren herkkuja, ole hyvä!” 
-opas pdf-tiedostona (1757 kt).

~~~

“Meren herkkuja, ole hyvä!” -opas antaa seuraavat suositukset erikala- ja äyriäislajeille:

Vihreä valo: suosi näitä

• ahven
• hauki
• hummeri
• kampela 
• kilohaili
• kuha
• lahna
• made
• Ruotsin rannikolta kalastettu makrilli
• muikku
• rapu ja täplärapu
• seiti
• silakka
• silli
• sinisimpukka
• särki

Keltainen valo: osta näitä harkiten

• istutettu lohi
• kasvatettu lohi, taimen, siika, nieriä
• keltaevätonnikala
• kirjolohi
• nahkiainen
• piikkikampela
• Pohjanmereltä kalastettu makrilli
• Pohjanmeren katkaravut
• puna-ahven
• siika

Punainen valo: vältä näiden ostamista:

• ankerias
• hait
• hietakampela
• luonnonlohi
• punakampela
• ruijanpallas
• sinievätonnikala
• trooppisten merien katkaravut
• turska

~~~

Lähde: http://www.wwf.fi/tue_toimi/osallistu_toimintaan/
ekovinkit/kala.html

Kirjoittaja auhn @ 21. Helmikuu - 23:20

Osoita eläinrakkautta myös muille lajeille kuin niille, joilla on suloiset pennut. Suomessa on esimerkiksi 447 uhanalaista kovakuoriaista. Ne siis ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, mutta siitä ei ole revitelty uutisotsikoita.

 Perussääntö on se, että luonnon monipuolisuus tulee säilyttää.

 Sinäkin voit vaikuttaa. Tee inventaario “omassa” metsässäsi ja raportoi uhanalaisten lajien esiintymisestä tai puuttumisesta Luonnontieteellisen keskusmuseon Hatikka –havaintopäiväkirjaan. Jos epäilet kykyäsi erottaa erilaisia kovakuoriaisia, voit aloittaa jostain isommasta.

Lähde: Johan Tell: 100 tekoa maapallon puolesta

Kirjoittaja auhn @ 21. Helmikuu - 19:05

Laillinen tuonti EU:hun

EU:n alue on yksi vilkkaimpia uhanalaisilla lajeilla käytävän kaupan foorumeita. Tullitilastojen mukaan CITES-sopimuksen alaisten lajien laillinen tuonti EU:n alueelle oli esimerkiksi vuonna 1996 seuraava:

 Paljonko salametsästäjä saa?

TRAFFIC on selvittänyt kuinka paljon rahaa salametsästäjät keskimäärin saavat yhden eläimen ampumisesta. Seuraavassa esimerkkejä eräiden eläinlajien hintatasosta:

• tiikeri (Panthera tigris): noin 70 000 euroa
• leopardi (Panthera pardus): noin 15 000 euroa
• jääkarhu (Ursus maritimus): noin 15 000 euroa
• markhor eli kierteissarvikauris (Capra falconeri): noin 25 000 euroa
• gauri (Bos gaurus)*: noin 10 000 euroa
• mufl oni (Ovis ammon)**: 14 000 – 20 000 euroa
• Ovis vignei***: 12 000 – 15 000 euroa

*) aasialainen luonnonvarainen nautaeläinlaji
**) eurooppalainen luonnonvarainen lammaslaji
***) aasialainen luonnonvarainen lammaslaji, jolla ei ole suomenkielistä nimeä

Nämä luvut kuvaavat salametsästäjälle käteen jäävää summaa. Luvuista on jo vähennetty salametsästäjälle aiheutuneet kulut, kuten matka-, majoitus- ja varustekustannukset, ase- ja helikopterikulut, korruptiokulut jne.

Lisää tietoa CITES-asioista ja uhanalaisten lajien suojelusta löytyy muun muassa seuraavilta internet-sivuilta. Kaksi ensinmainittua sivustoa ovat suomenkielisiä, muut englanninkielisiä.

Suomen WWF

www.wwf.fi

CITES-sopimuksen sivut: sopimusteksti ja lajiluettelot

www.cites.org

Tietoa EU:n CITES-asetuksesta

www.europa.eu.int/comm/environment/cites/home_en.htm

TRAFFIC (kansainvälisten luonnonsuojelujärjestöjen

WWF:n ja IUCN:n yhteistyössä perustama järjestö, joka

tarkkailee uhanalaisten lajien tilaa ja kehittää keinoja

CITES-sopimuksen toteutumisen edistämiseksi)

www.traffic.org

Kansainvälinen WWF

www.panda.org

Lähde WWF

Kirjoittaja auhn @ 21. Helmikuu - 18:58

YLIKALASTUKSEN VAARAT – kalastajien tulevaisuus uhattuna

1980-luvun loppupuolelta lähtien maailman yhteenlasketut vuosittaiset kalansaaliit ovat olleet laskusuunnassa. Syynä on ollut kalastuksen lisääntyminen ja kalastusmenetelmien tehostuminen siinä määrin, että monien kalakantojen lisääntymiskyky ei enää riitä korvaamaan pyyntialusten verottamia kalamääriä. Kalakantojen pieneneminen on vakava ongelma sekä luonnonsuojelun että ihmiskunnan ravitsemustilanteen kannalta.

Vakavia ongelmia on odotettavissa Länsi-Afrikassa, missä Venäjän sekä useiden EU-maiden ja Aasian maiden kalastusalusten harjoittama ylikalastus on jo johtanut kalakantojen romahdukseen. Ulkomaisten kalastusalusten toiminta Länsi-Afrikan edustalla on kuusinkertaistunut 1960-luvulta 1990-luvulle. Seurauksena on ollut pohjan tuntumassa elävien kalalajien kantojen putoaminen noin puoleen aikaisemmasta. Muun muassa Senegalissa ja Mauritaniassa kalastus on välttämätön ravinnon- ja tulonlähde huomattavalle osalle väestöä, minkä vuoksi kalakantojen romahdus on väestölle merkittävästi suurempi katastrofi kuin mitä vastaava romahdus olisi Euroopan tai Pohjois-Amerikan vesillä.

Kalakannat kutistuvat myös Euroopassa. Eräs esimerkki ylikalastuksen seurauksista on tonnikalan (Thunnus thynnus) ja miekkakalan (Xiphias gladius) väheneminen. Yksi suurimmista näiden kahden kalalajin pyyntimaista on Espanja. Vuonna 1997 tehdyssä selvityksessä ilmeni, että yli 75 % espanjalaisten kalastusalusten pyytämistä miekkakaloista oli kooltaan alle sallitun alamitan, eli kaloja pyydetään ennen kuin ne ovat ehtineet lisääntymisikään.

Yksi esimerkki laajamittaisesta ylikalastuksen ongelmasta  on Beringinmeren Venäjän-puoleisella osalla tapahtuva laiton kalastus. TRAFFIC-järjestön vuonna 2001 julkistamasta selvityksestä käy ilmi, että laiton kalastus on ollut yksi merkittävä osasyy siihen, että Beringinmeren kalakannat ovat nykyään jyrkässä laskussa. Osoittautui myös, että järjestäytyneellä rikollisuudella on kytkentöjä käytännöllisesti katsoen jokaiseen portaaseen venäläisessä kalastuselinkeinossa ja kalateollisuudessa. Laiton kalastus on johtanut useiden kalalajien uhanalaistumiseen. Eräs yleisesti käytetty epävirallisen viennin muoto ovat venäläisten kalastusalusten matkat Japanin, Etelä-Korean, Kiinan, Yhdysvaltojen ja Kanadan satamakaupunkeihin. Selvityksessä osoittautui että kalan salakuljettajien suosiossa on erityisesti Pusanin satama Etelä-Koreassa.

Ongelman vakavuutta lisää se, että salakalastuksen jatkuminen voi todennäköisesti pahentaa alueen kalakantojen romahdusta entisestään, mikä syö mahdollisuuksia laillisestikin toimivien kalastajien elinkeinolta. Selvityksessä arvioidaan, että tehokkain keino puuttua asiaan olisi Yhdysvaltain ja Venäjän viranomaisten yhteistyö kestävämmän kalastusstrategian kehittämiseksi ja tehokkaasti valvottujen suojelualueiden perustamiseksi.

Lähde WWF