Rakas Maa

Kirjoittaja auhn @ 9. Maaliskuu - 16:18

Lumitutkimusta. Kuva: Rauni Partanen

Ihmisen elämälle ja elinkeinojen harjoittamiselle tärkeät  luonnon tuottamat hyödykkeet ja palvelut kuten puhdas luonto ja vesi ovat vaarassa, kun ilmasto muuttuu. Ihmisen sopeutumismahdollisuuksia aletaan selvittää Suomessa kolmivuotisessa hankkeessa.

Suomen ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos sekä Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistot ovat  aloittaneet laajan, EU:n LIFE+ -ohjelmaan kuuluvan VACCIA-hankkeen, jossa selvitetään ilmastonmuutoksen vaikutusta suomalaisiin ekosysteemipalveluihin. Hankkeessa selvitetään, kuinka ilmaston lämpeneminen muuttaa ekosysteemipalveluja, kuten luonnon monimuotoisuutta, veden hyvää laatua ja muita luonnon tarjoamia edellytyksiä maa-, metsä- ja kalataloudelle, luontomatkailulle sekä maankäytölle kaupunkiympäristöissä.

Hankkeessa halutaan myös löytää tapoja, joilla kansalaiset sekä heidän elinkeinonsa kaupungissa ja maaseudulla pystyvät parhaiten sopeutumaan väistämättömään muutokseen. Mallit ja tulevaisuuskuvaukset sekä eri lähteistä tietoja yhdistelevät tietokannat ovat keskeisiä työkaluja muutosarvioiden tekemisessä. Hankkeen aikana tehdään yhteistyötä kymmenien eri tahojen kanssa tutkimuslaitoksista, yliopistoista ja ammattikorkeakouluista kuntiin, yrityksiin ja järjestöihin. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin kolme miljoonaa euroa ja selvityksiä tehdään yli 70 henkilötyövuoden voimalla.

Vaikutuksia selvitetään eri puolilla Suomea

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ekosysteemipalveluihin selvitetään mahdollisimman monenlaisissa ympäristöissä suurista kaupungeista (Helsinki, Lahti) ja matkailukeskuksista (Kuusamo, Sotkamo) erityyppisiin metsä-, maatalous- ja vesialueisiin, pohjoisesta etelään sekä sisämaasta rannikoille. Alueiden ytimenä ovat Suomen kansallisen tason tutkimusinfrastruktuuriin kuuluvat pitkäaikaisen ympäristötutkimuksen verkoston alueet.

Suomi on eturivin maita ilmastonmuutokseen sopeutumisen tutkimuksessa ja näin hankkeen tuloksista hyötyvät myös muut Euroopan maat. Ekosysteemipalvelujen muuttumista ja erilaisia mahdollisuuksia sopeutua tähän ilmeisen nopeaan muutokseen esitellään suurelle yleisölle, hallinnolle ja asiantuntijoille, paikallisille intressi- ja sidosryhmille, elinkeinonharjoittajille ja maanomistajille. Käytössä ovat tutkimuksen, koulutuksen ja taiteenkin keinot.

Eri sidosryhmille esitellään alueellisia muutosskenaarioita ja menetelmiä joilla muutosta voi arvioida. Tulevaisuustyöpajoissa eri kohderyhmät miettivät ja tunnistavat itselleen keskeisimpiä uhkia ja hakevat niihin parhaiten sopivia ratkaisuja. Myös todelliset tulosten loppukäyttäjät, tämän päivän lapset, jotka joutuvat aikuisina kokemaan ilmastonmuutoksen seuraukset, on otettu huomioon: tuloksia esitellään lapsille mm. teatterin keinoin.

Lähde Suomen ympäristökeskus

Kirjoittaja auhn @ 7. Maaliskuu - 22:59

Suot ovat olennainen osa suomalaista maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta. Suomen tasainen korkokuva ja kostean viileä ilmasto suosivat soistumista. Alkuperäinen suoalamme on ollut noin 10,4 miljoonaa hehtaaria eli kolmannes maa-alasta. Nykyisin ojittamatonta suoalaa on kuitenkin jäljellä enää noin 4,0 miljoonaa hehtaaria, siitä valtaosa Pohjois-Suomessa. 

Suot ovat merkittävä hiilivarasto. Yli 2/3 Suomen hiilivarastoista on turpeessa.

Suoluontomme on kohdannut suuria muutoksia

Soita on hyödynnetty Suomessa intensiivisesti ja soiden käyttöhistoria ulottuu satojen vuosien päähän. Vanhimpia soiden käyttömuotoja ovat raivaus maatalousmaaksi ja kotitarveturpeenotto. Laajamittaiseksi turvemaiden hyödyntäminen laajeni 1900-luvun loppupuoliskolla, kun soita alettiin yhä enemmän ojittaa metsänkasvatusta varten. Koneellinen turpeenotto laajeni 1970-luvulta alkaen.

Soita ovat hävittäneet tai jäljellä olevien soiden luonnontilaa heikentäneet myös ojittamattomien puustoisten soiden hakkuut ja maanmuokkaukset, vesirakentaminen, kuten tekoaltaat tai purojen perkaukset, rakentaminen ja tieverkostot sekä pohjavedenotto.

Soiden luonnontilaisuuden kannalta keskeistä on häiriintymätön vesitalous, joka myös ylläpitää turpeen kerrostumista. Vesitalous voi häiriintyä myös kauempana tehdyn maankäytön etävaikutuksena.  

Eniten suoluontoamme ovat muuttaneet metsätalouteen liittyvät toimet. Lähes 5,7 miljoonaa hehtaaria eli yli puolet alkuperäisestä suoalastamme on ojitettu metsätalouden tarpeisiin. 

Uudisojitus metsätalouden tarpeisiin on käytännössä loppunut. Kunnostusojitusten yhteydessä kuivattava vaikutus voi kuitenkin ulottua myös ojittamattomille suon osille.

Ilmastonmuutos voi pitemmällä aikavälillä vaikuttaa soiden luontotyyppeihin. Ilmaston lämpeneminen uhkaa nopeimmin Pohjois-Lapin palsasoita ja routarämeitä, joiden säilymiselle routimisilmiöt ovat keskeisiä.

Suoluontotyypit uhanalaistuneet

Noin puolet suoluontotyypeistä on arvioitu valtakunnallisesti uhanalaisiksi. Suotyypeistä eniten ovat uhanalaistuneet korpiset, lettoiset ja lähteiset tyypit. Ne ovat reheviä ja viljavia soita, joita on jo varhain raivattu pelloksi tai ojitettu metsänkasvatusta varten. Suoyhdistymätyypeistä kaikkein uhanalaisimpia ovat metsäkeitaat ja erityisesti Pohjanmaan ja Kainuun alueella esiintyvät keskiboreaaliset aapasuot. Maankohoamisrannikon soiden kehityssarjat ovat äärimmäisen uhanalaisia.

Soiden luontotyypit ovat uhanalaistuneet erityisen voimakkaasti etelästä Lapin lounaisosaan ja Kainuuseen ulottuvalla alueella (Etelä-Suomi). Tällä alueella myös suojellut suot ovat tyypillisesti pienempiä kuin Pohjois-Suomessa, eivätkä ne muodosta aina ehjiä vesitaloudellisia kokonaisuuksia.

	Aitokorpi. © Seppo Tuominen

Etelä-Suomessa kaikki muut suotyypit paitsi keidasrämeet ja rahka-rämeet on arvioitu alueellisesti uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi. Rehevimpien ohella myös monet karummat suotyypit, kuten aitokorvet, soiden reunaosille tyypilliset rämeet ja välipintaiset nevat ovat uhanalaistuneet. Tällä alueella myös suoyhdistymät ovat usein heikossa tilassa. Rakenteellisesti ehyitä ja vesitaloudeltaan täysin luonnontilaisia keidas- ja aapasoita on jäljellä hyvin vähän.

Lapissa, lounaisosaa lukuun ottamatta, ja Koillismaalla suoluonnon tilanne on parempi, koska maankäyttö ei ole ollut yhtä intensiivistä kuin etelämpänä ja Pohjois-Suomen soista on myös suojeltu suurempi osuus. Paikallisesti suot ovat Lapissakin kokeneet tuntuvia muutoksia. Metsäojituksia on tehty runsaasti aina Kolarin – Sallan korkeudelle saakka. Valtaosa lettoisista ja korpisista suotyypeistä on ojituksen ja pellonraivauksen vuoksi Pohjois-Suomessakin silmälläpidettäviä tai uhanalaisia.

Pohjois-Suomessa ei ole uhanalaisiksi arvioituja suoyhdistymätyyppejä. Pohjois-Lapin palsasuot ovat kuitenkin arvioitu silmälläpidettäviksi.

Suomella suuri kansainvälinen vastuu suoluonnon säilymisestä

Suomen suoluonto on erityisen monimuotoista ja suoluonnossamme on piirteitä, jotka ovat erityisen luonteenomaisia Fennoskandialle. Suomella onkin mittava kansainvälinen vastuu suoluonnon kirjon säilyttämisestä.

Suomen tasainen korkokuva ja ilmasto-olosuhteet suosivat laajojen, märkien soiden syntyä. Olemmekin erityisen suuressa vastuussa meillä runsaina ja edustavina esiintyvistä märimmistä suotyypeistämme (rimpinevat, rimpiletot ja rimpiset koivuletot) sekä rimpisistä aapasoista. Erityisen suuri vastuu meillä on myös maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoista ja kilpikeitaista.

Soiden kehityssarjat ovat muodostuneet Fennoskandialle luonteenomaisen, jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena merestä paljastuneen maan soistumisen ja vaiheittaisen turpeen paksuuntumisen ja suokasvillisuuden kehittymisen seurauksena.

Vastuuluontotyyppejämme ovat myös palsasuot ja routarämeet, joita luonnehtivat laikuttainen ikirouta ja routimisilmiöt, sekä välipintaiset keskiboreaaliset aapasuot ja aitokorvet.

Soiden tilan parantaminen edellyttää laajaa yhteistyötä

Soiden määrän väheneminen on hidastunut, mutta monet maankäyttöpaineet uhkaavat edelleen jäljellä olevien soiden luonnontilaa. Turvemaiden käytön suunnitelmallisempi kokonaistarkastelu on tarpeen suoluonnon tilan parantamiseksi ja turvemaiden käytön kestävyyden varmistamiseksi. Erityisesti kunnostusojitusten suunnittelu ja turpeenoton kohdevalinta ovat tässä avainasemassa. Turpeenotto tulisi suunnata vain ojitetuille ja luonnonarvonsa jo peruuttamattomasti menettäneille turvemaille tai suopelloille. Soiden luontotyyppien turvaaminen edellyttää myös suojeluverkoston edustavuuden parantamista.

Suojelusoiden vesitalouden turvaaminen vaatii ojitettujen soiden ennallistamista suojelurajauksen sisäpuolella ja tarvittaessa myös sen ulkopuolella. Ojitettujen soiden vesitalouden palauttaminen on tärkeä keino soiden monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämiseksi ja monimuotoisuuden palauttamiseksi. Samalla voidaan palauttaa soiden kyky kerryttää turvetta ja sitoa hiiltä, millä on merkitystä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Lähde Suomen ympäristökeskus

Kirjoittaja auhn @ 21. Helmikuu - 23:30

Rakentakaa majoja, melokaa, telttailkaa, vaeltakaa, nikkaroikaa linnunpönttöjä, istuttakaa pensaita joissa perhoset viihtyvät, naputelkaa kokoon talo jossa siili haluaa talvehtia, rakentakaa pesiä lepakoille, etsikää kivi jonka luona käytte päiväkahvilla.

Valitkaa päiväkoti, jossa ulkoillaan paljon. Totuta lapset siihen, että viikonloppu tarkoittaa retkeä termospulloineen ja grillimakkaroineen. Mitä tahansa, koska tahansa, miten tahansa, mutta opeta lapselle, että luonnossa kannattaa viettää aikaa ja luonto kannattaa säilyttää.

Lähde: Johan Tell: 100 tekoa maapallon puolesta

Kirjoittaja auhn @ 21. Helmikuu - 18:58

YLIKALASTUKSEN VAARAT – kalastajien tulevaisuus uhattuna

1980-luvun loppupuolelta lähtien maailman yhteenlasketut vuosittaiset kalansaaliit ovat olleet laskusuunnassa. Syynä on ollut kalastuksen lisääntyminen ja kalastusmenetelmien tehostuminen siinä määrin, että monien kalakantojen lisääntymiskyky ei enää riitä korvaamaan pyyntialusten verottamia kalamääriä. Kalakantojen pieneneminen on vakava ongelma sekä luonnonsuojelun että ihmiskunnan ravitsemustilanteen kannalta.

Vakavia ongelmia on odotettavissa Länsi-Afrikassa, missä Venäjän sekä useiden EU-maiden ja Aasian maiden kalastusalusten harjoittama ylikalastus on jo johtanut kalakantojen romahdukseen. Ulkomaisten kalastusalusten toiminta Länsi-Afrikan edustalla on kuusinkertaistunut 1960-luvulta 1990-luvulle. Seurauksena on ollut pohjan tuntumassa elävien kalalajien kantojen putoaminen noin puoleen aikaisemmasta. Muun muassa Senegalissa ja Mauritaniassa kalastus on välttämätön ravinnon- ja tulonlähde huomattavalle osalle väestöä, minkä vuoksi kalakantojen romahdus on väestölle merkittävästi suurempi katastrofi kuin mitä vastaava romahdus olisi Euroopan tai Pohjois-Amerikan vesillä.

Kalakannat kutistuvat myös Euroopassa. Eräs esimerkki ylikalastuksen seurauksista on tonnikalan (Thunnus thynnus) ja miekkakalan (Xiphias gladius) väheneminen. Yksi suurimmista näiden kahden kalalajin pyyntimaista on Espanja. Vuonna 1997 tehdyssä selvityksessä ilmeni, että yli 75 % espanjalaisten kalastusalusten pyytämistä miekkakaloista oli kooltaan alle sallitun alamitan, eli kaloja pyydetään ennen kuin ne ovat ehtineet lisääntymisikään.

Yksi esimerkki laajamittaisesta ylikalastuksen ongelmasta  on Beringinmeren Venäjän-puoleisella osalla tapahtuva laiton kalastus. TRAFFIC-järjestön vuonna 2001 julkistamasta selvityksestä käy ilmi, että laiton kalastus on ollut yksi merkittävä osasyy siihen, että Beringinmeren kalakannat ovat nykyään jyrkässä laskussa. Osoittautui myös, että järjestäytyneellä rikollisuudella on kytkentöjä käytännöllisesti katsoen jokaiseen portaaseen venäläisessä kalastuselinkeinossa ja kalateollisuudessa. Laiton kalastus on johtanut useiden kalalajien uhanalaistumiseen. Eräs yleisesti käytetty epävirallisen viennin muoto ovat venäläisten kalastusalusten matkat Japanin, Etelä-Korean, Kiinan, Yhdysvaltojen ja Kanadan satamakaupunkeihin. Selvityksessä osoittautui että kalan salakuljettajien suosiossa on erityisesti Pusanin satama Etelä-Koreassa.

Ongelman vakavuutta lisää se, että salakalastuksen jatkuminen voi todennäköisesti pahentaa alueen kalakantojen romahdusta entisestään, mikä syö mahdollisuuksia laillisestikin toimivien kalastajien elinkeinolta. Selvityksessä arvioidaan, että tehokkain keino puuttua asiaan olisi Yhdysvaltain ja Venäjän viranomaisten yhteistyö kestävämmän kalastusstrategian kehittämiseksi ja tehokkaasti valvottujen suojelualueiden perustamiseksi.

Lähde WWF